Rappaustyöt, joita teemme
- Korjausrappaus: irtoavan ja ontosti kuuluvan rappauksen poisto ja paikkaus samalla laastilla ja pintakuviolla kuin ympäröivä seinä.
- Ohutrappaus: muutaman millimetrin kerros tasaiselle ja ehjälle alustalle, esimerkiksi betonille tai rappauslevylle.
- Paksurappaus: useampi kerros, kun alusta on epätasainen tai vanha rappaus uusitaan kokonaan.
- Uudisrappaus uudisrakennuksen julkisivuun pääurakoitsijan aikataulussa.
- Rappauksen maalaus silikaatti-, kalkki- tai muulla alustaan sopivalla maalilla.
Paikkausten pintakuvio sovitetaan tekemällä ensin mallialue huomaamattomaan kohtaan. Sokkelit, ikkunapielet ja pellitysten liittymät käydään läpi samalla kertaa, koska kosteus pääsee rappauksen taakse yleensä juuri niiden kautta.
